tiistai 27. tammikuuta 2015

Värisokeat kuvataiteilijat

Kahdeksan prosenttia miehistä on puna-vihersokeita. Se on hyvin miehinen ominaisuus, naisista sama vaiva on vain alle puolella prosentilla. Jonkinasteisen värinäön puutteen kanssa saa elää kymmenisen prosenttia miehistä, naisilla luku on puoli prosenttia.

Minua alkoi kiinnostaa ketkä tuntemistamme kuvataiteilijoista ovat värisokeita. Ja sori, naiset, tämä muutaman esimerkkitapauksen otanta rajoittuu nyt ymmärrettävistä syistä pelkästään miehiin. Värisokeita miestaiteilijoita on ihan tilastojen valossakin
huomattavasti helpompi löytää kuin värisokeita naistaiteilijoita.


Yllä on Ferdinand Légerin kubistishenkinen Aamiainen vuodelta 1921. Léger oli puna-vihersokea, vaimo jelppaili värien valinnassa. Värisokeat taiteilijat tuntuvat monesti korostavan muotoa ja graafisuutta, eivät niinkään värivoimaisuutta. Ymmärrettäväähän tämä. Esimerkiksi Van Goghin on vaikea kuvitella olleen värisokea. Ekspressionismi ei todellakaan ole mikään värisokean maalarin suosikkisuuntaus, kubismi sen sijaan tarjoaa paljon mahdollisuuksia.



Yllä Piet Mondrianin Trafalgar Square (1939-43). Mondrian oli värisokea, ja hänen käyttämänsä värimaailma rajoittuu monessa työssä mustavalkoisen lisäksi vain keltaiseen, siniseen ja punaiseen - nekin aina samaa sävyä. Muoto on Mondrianilla huomattavasti värejä tärkeämpää. Kiinnostava ajatusleikki: Jos Mondrian ei olisi ollut värisokea, olisiko hän ikinä tehnyt näitä suorakulmaisiin muotoihin ja mustiin selkeisiin rajauksiin keskittyviä taulujaan?


Kolmas esimerkki tulee sarjakuvataiteen puolelta. Asterixin piirtäjä Albert Uderzo ei ikinä ole nähnyt menestyksekästä sarjakuvaansa sellaisena kuin useimmat meistä hänen lukijoistaan. Uderzo on värisokea. Hän yritti uransa alussa värittää itse töitään merkkaamalla paperiin ja värituubeihin kaikenlaisia avustavia symboleita, mutta luopui pian hommasta toivottomana. Asterix-sarjakuvilla on ollut oma värittäjänsä. Uderzolle aidoimmat Asterixin, Obelixin ja heidän ystäviensä seikkailut ovat mustavalkoisia, värittämättömiä. Väripinnat sotkevat vain sarjakuvan hänelle, siinä missä meille värit auttavat eläytymään gallialaisten ja roomalaisten seikkailuihin.

Hienoa kyllä, ettei värisokeus kenenkään edellisen kohdalla ole estänyt taiteen tekemistä. Vähän vanhempia esimerkkejä värisokeista kuvataitelijoista ovat muun muassa suomalainen Hugo Backmansson (1860-1953) ja englantilainen John Constable (1776-1837), joiden maisematauluja ja niiden värimaailmaa katsoo aivan eri silmällä, kun tietää näiden herrojen kärsineen värisokeudesta. Backmanssonin tauluissa vihreät puskat ovat usein harmaita, ja Constablen maisematauluja hallitsevan keltaruskeat sävyt. Hänen uskotaan olleen sini-vihersokea.

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Kaunein näkemäni jätteenpolttolaitos

Jatkan vielä arkkitehti Hundertwasser -teemalla. Edellisessä blogauksessa (Rauhanvaltakunta Sataveden talo) puhuin Wienissä sijaitsevasta Hundertwasserhausista, joka on ulkonäöltään erikoisin kaupungin vuokratalo jonka olen ikinä nähnyt.

No nyt menee vielä mainiommaksi. Wienin keskustan pohjoispuolella sijaitsee Spittelaun metropysäkin ja Donaukanalin vieressä jätteenpolttolaitos, josta välitetään lämpöä lähitienoille. Jätteenpolttolaitoksessa oli tulipalo 1989, ja Hundertwasseria pyydettiin suunnittelemaan laitokselle uusi ulkoasu. Ympäristönsuojelullisia asioita urallaan painottanut Hundertwasser kieltäytyi aluksi, koska piti puljua liian saastuttavana. Neuvottelujen jälkeen päästiin yhteisymmärrykseen: jätteenpolttolaitos lupasi satsata uusimpaan suodatusteknologiaan,  ja Hundertwasser suostui urakkaan. Hän suunnitteli päästösuodattimen ympärille piipussa näkyvän kultapallon.

60 000 taloa saa lämpönsä tästä kauneimmasta näkemästäni jätteenpolttolaitoksesta. Loistava esimerkki siitä, että jätteet, energiantuotanto ja taide voidaan yhdistää onnistuneesti. Tällaisen rakennuksen näkeminen panee miettimään: olisiko mahdollista suunnitella Suomeenkin voimalaitoksia, jotka näyttäisivät kauniilta ulospäin?



Kenkälaatikonkin saa esteettiseksi käyttämällä luovuutta. Piipun kultapallolla on tarkoituksensa, se kätkee sisäänsä päästösuodattimen.



Hundertwasserin arkkitehtuurissa toistuvat mustavalkoiset ruudut. Mies piti selvästi shakista.



Pelkästään ikkunoiden ympärykset eivät ole erilaisia, myös itse ikkunoissa on käytetty erityyppisiä laseja. Mukana on myös valeikkunoita, jotka on pelkästään maalattu seinään.



Jätteenpolttolaitoksen kupeessa on firman pääkonttori. Pohjimmiltaan karmean ruma 70-lukulainen kerrostalo saa kummasti uutta ilmettä, kun se on pinnoitettu punaisilla peltisillä kaukolämpöjohdoilla, jotka symboloivat hienosti myös firman tehtävää: lämpöä putkia pitkin ihmisille. Eikä ole muuten kallis ratkaisu koristaa rumilusta. Luovuus ei maksa välttämättä rahaa - toivoisi että useammatkin teollisuuspuljut tajuaisivat tämän ja uskaltaisivat näyttää ulospäin persoonallisilta.



Tässä vielä Spittelaun jätteenpolttolaitoksen pääkonttori auringonpaisteessa.



Parkkitasoa reunustavat Hundertwasserin rakastamat pylväät, joista jokainen on erilainen keskenään.

tiistai 6. tammikuuta 2015

Rauhanvaltakunta Sataveden talo

Hyvää uuden vuoden 2015 alkua kaikille! Vuodenvaihteen molemmin puolin olin Wienissä, ensimmäistä kertaa elämässäni, ja siellä kolahti moni asia. Yksi oli Hundertwasser, jonka kuvittelin ensimmäisen kerran nimen kuullessani olevan jotain koiranruokaa. Kyse on kuitenkin itävaltalaisesta arkkitehdistä, alkuperäiseltä nimeltään Friedrich Stowasser. Hän muutti nimensä myöhemmin Friedensreich Hundertwasseriksi, Rauhanvaltakunta Satavedeksi.

Itse asiassa herran koko nimi kuuluu Friedensreich Regentag Dunkelbunt Hundertwasser. Rauhanvaltakunta Sadepäivä Tummanmoniväri Satavesi. Erikoinen on nimi, mutta erikoisia ovat myös arkkitehdin luomukset. Wienissä pääsee pienellä vaivalla ihmettelemään kolmea, joista tässä blogauksessa on kuvia ja tarinaa Hundertwasserhausista.

Hundertwasserhaus on yli 50 asunnon kerrostalo Wienin Kolmannessa kaupunginosassa. Suunnitelmat siihen syntyivät 1970-luvulla ja itse rakennustyöt tapahtuivat 1980-luvulla. Muistanette millaisia kenkälaatikoita Suomessa suunniteltiin kerrostaloiksi 1970-luvulla.

Hundertwasser piti suoraa viivaa jumalattomana ja pyrki välttämään sitä arkkitehtuurissaan. Ihminen oli hänen mukaansa kadottanut yhteyden maahan ja luontoon ja luovuuteen, kun oli alkanut tehdä kaikesta tasaista ja suoraviivaista. Hundertwasserhausin edessä jalkakäytäväkin aaltoilee. Samoin sisällä käytävät ja asuntojen lattiat aaltoilevat. Huoneet eivät ole suorakulmaisia.

Katoilla ja terasseilla kasvaa kolmattasataa puuta ja pensasta. Jokaisella asukkaalla on ikkunaoikeus, eli oikeus koristella seinää omalla tavallaan niin pitkälle kuin ikkunastaan ylettyy. Hundertwasser ei ottanut suunnittelutyöstään maksua, koska hänelle oli tärkeää ettei kukaan pääsisi rakentamaan samalle tontille mitään rumilusta. Hundertwasserhaus on valittu osaksi Itävallan kulttuuriperintöä. Asunnot rakennuksessa eivät ole mitään kalliita kovan rahan asuntoja, vaan kaupungin vuokrataloja - Hundertwasserin tahdon mukaisesti. Luovuus kuuluu kaikille.


Tässä koko Hundertwasserhaus Kegelgassen ja Löwengassen kulmasta.


Ja tässä talon kylkeä Löwengassen puolelta.


Jokainen pylväs on Hundertwasserhausissa erilainen.


Hundertwasserhaus on täynnä yksityiskohtia. Tässä vesiränni.


Hundertwasser jätti  vanhan paikalla sijainneen talon alakulman pieneksi osaksi Hundertwasserhausia, vanhassa talossa pyörivät kummitukset ja sielut voisivat näin muuttaa talosta toiseen asumaan uusissa tyyssijoissa.


Hunderwasserhausin katoilla ja terasseilla kasvaa tosiaan noin 250 puuta ja pensasta. Koska en ylettynyt halaamaan kattopuuta, tuntui sopivalta halata lähtiessään yhtä pylvästä. Vanhana jalkapalloilijana valitsin pallonmuotoisen.