tiistai 6. tammikuuta 2015

Rauhanvaltakunta Sataveden talo

Hyvää uuden vuoden 2015 alkua kaikille! Vuodenvaihteen molemmin puolin olin Wienissä, ensimmäistä kertaa elämässäni, ja siellä kolahti moni asia. Yksi oli Hundertwasser, jonka kuvittelin ensimmäisen kerran nimen kuullessani olevan jotain koiranruokaa. Kyse on kuitenkin itävaltalaisesta arkkitehdistä, alkuperäiseltä nimeltään Friedrich Stowasser. Hän muutti nimensä myöhemmin Friedensreich Hundertwasseriksi, Rauhanvaltakunta Satavedeksi.

Itse asiassa herran koko nimi kuuluu Friedensreich Regentag Dunkelbunt Hundertwasser. Rauhanvaltakunta Sadepäivä Tummanmoniväri Satavesi. Erikoinen on nimi, mutta erikoisia ovat myös arkkitehdin luomukset. Wienissä pääsee pienellä vaivalla ihmettelemään kolmea, joista tässä blogauksessa on kuvia ja tarinaa Hundertwasserhausista.

Hundertwasserhaus on yli 50 asunnon kerrostalo Wienin Kolmannessa kaupunginosassa. Suunnitelmat siihen syntyivät 1970-luvulla ja itse rakennustyöt tapahtuivat 1980-luvulla. Muistanette millaisia kenkälaatikoita Suomessa suunniteltiin kerrostaloiksi 1970-luvulla.

Hundertwasser piti suoraa viivaa jumalattomana ja pyrki välttämään sitä arkkitehtuurissaan. Ihminen oli hänen mukaansa kadottanut yhteyden maahan ja luontoon ja luovuuteen, kun oli alkanut tehdä kaikesta tasaista ja suoraviivaista. Hundertwasserhausin edessä jalkakäytäväkin aaltoilee. Samoin sisällä käytävät ja asuntojen lattiat aaltoilevat. Huoneet eivät ole suorakulmaisia.

Katoilla ja terasseilla kasvaa kolmattasataa puuta ja pensasta. Jokaisella asukkaalla on ikkunaoikeus, eli oikeus koristella seinää omalla tavallaan niin pitkälle kuin ikkunastaan ylettyy. Hundertwasser ei ottanut suunnittelutyöstään maksua, koska hänelle oli tärkeää ettei kukaan pääsisi rakentamaan samalle tontille mitään rumilusta. Hundertwasserhaus on valittu osaksi Itävallan kulttuuriperintöä. Asunnot rakennuksessa eivät ole mitään kalliita kovan rahan asuntoja, vaan kaupungin vuokrataloja - Hundertwasserin tahdon mukaisesti. Luovuus kuuluu kaikille.


Tässä koko Hundertwasserhaus Kegelgassen ja Löwengassen kulmasta.


Ja tässä talon kylkeä Löwengassen puolelta.


Jokainen pylväs on Hundertwasserhausissa erilainen.


Hundertwasserhaus on täynnä yksityiskohtia. Tässä vesiränni.


Hundertwasser jätti  vanhan paikalla sijainneen talon alakulman pieneksi osaksi Hundertwasserhausia, vanhassa talossa pyörivät kummitukset ja sielut voisivat näin muuttaa talosta toiseen asumaan uusissa tyyssijoissa.


Hunderwasserhausin katoilla ja terasseilla kasvaa tosiaan noin 250 puuta ja pensasta. Koska en ylettynyt halaamaan kattopuuta, tuntui sopivalta halata lähtiessään yhtä pylvästä. Vanhana jalkapalloilijana valitsin pallonmuotoisen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti